Kuopiossa sijaitsee Pisan luonnonsuojelualue, jonka vetonaula on Pisan vaara. Pisan vaara tarjoaa kävijöilleen erityisesti sen laelle pystytetyn näkötornin ansiosta keski-Suomelle tyypillisen järvien täplittämän silmänkantamattomiin jatkuvan vehreiden havumetsien maiseman.
Pisan luonnonsuojelualueelta löytyy hyvin ylläpidettyjä retkeilypolkuja. Kävijä voi valita kiipeääkö suoraan Pisan huipulle ja samaa reittiä takaisin, vai kiertääkö Pisankierron, hieman vajaa 9 km mittaisen reitin joka tarjoaa Pisan huiputuksen lisäksi luonnontilaisia metsämaisemia, kivikkoisia polkuja ja ehkäpä erikoisimpana nähtävyytenä muinaisen Pirunkellarin luolan ja louhosalueen, josta on louhittu kvartsipitoista kiveä, jonka mahdollisesta käyttötarkoituksesta lisää seuraavassa.
Kuvaus retkeilyreitistä
Läksin Pisankierrokselle kesäisenä iltapäivänä paikoitusalueelta. Jo alkutaipaleella kävi selväksi, että reitti on kivikkoinen ja olinkin kiitollinen aiemmin hankkimistani hyvin iskuja vaimentavista ja jalkaa tukevista retkeilykengistä. Päätin kiivetä Pisanvuorelle suorinta ja jyrkintä reittiä, joka jälkikäteen ajateltuna tuntui hyvältä idealta. Toinen vaihtoehto on lähteä kiertämään Pisankiertoa myötäpäivään, jolloin huipulle kiivetään reitin loppupuolella pidempää (muttei yhtään vähemmän jyrkempää!) nousua. Onnittelin itseäni, että tulin suorittaneeksi reitin rankimman osan ensin.
Reitti kiertää läpi luonnonsuojelualueen luonnontilaisten metsien, sekä joidenkin talouskäytössä olevien aukeiden läpi. Poluilta voi bongata maanpinnalta näkyvää valkoista kiiltävää kvartsikiveä.
Pisanvuoren huippua lähestyttäessä reitin varrelta löytyy opastauluja, jossa kerrotaan kvartsista sekä Pisanvuoren historiasta muinaisena Ruotsin ja Venäjän valtakuntien rajamerkkinä.
Huipulta löytyy näkötorni, jonne kiipeämällä maisemat paranevat huomattavasti kun näkymät kohoavat puiden latvojen yläpuolelle.
Geologiaa
Karelidien muinainen vuoristo, joka kulki muinoin Laatokan seudulta itä-Suomen halki Lappiin, on jättänyt jälkeensä edelleen vaikuttavan kokoiset vaarat. Pisa kuuluukin Kolin ja Vuokatin kanssa samaan muinaiseen vuoristoon, jotka ajan hammas on kuluttanut nykyisiksi muutaman sadan korkeudelle merenpinnasta kohoavaksi vaaroiksi. Pisan läheisyydessä on muitakin muinaisia vuoria, kuten alla näkyvä Kypäräinen.
Pisa on koostumukseltaan kvartsiittia, joka on kiteytynyt aikojen saatossa lähellä maanpintaa. Vuorijonon syntyessä maankuoren poimuttuessa kvartsikerros kääntyi Pisan kohdalla pystyasentoon, jonka takia koko vuori on samaa kiveä. Kvartsiitti on kiteytynyttä piihappoa (SiO2), ja on kovimpia yleisesti esiintyvistä kivilajeista (Mohsin kovuus 7). Kvartsiitin kovuuden ansiosta muun vuoriston kuluessa pois Pisanvuoren kova ydin on jäänyt jäljelle.
Pirunkellari
Pisanvuoren pohjoispäässä on Pirunkellariksi nimetty luola. Yhden näkemyksen mukaan luola on syntynyt ihmistyön tuloksena, kun paikalta on louhittu ns. vuorikidettä, puhdasta kvartsia. Ei ole pystytty selvittämään millä ajanjaksolla louhimista olisi tehty. Toisen näkemyksen mukaan kyseessä on luonnollinen ns. kideonkalo, jota ihminen olisi laajentanut aikojen kuluessa louhimalla omiin tarkoituksiinsa kvartsikiteitä.
Luola mainitaan kirjallisissa lähteissä ensi kerran vuonna 1794, jolloin vuorimekaanikko Carl Rinman mainitsee Pirunkellarin matkakertomuksessaan. Rinman kartoitti alueen suo- ja järvimalmin määrää ja laatua alueella liikkuessaan ja pisti merkille (ehkäpä paikallisten vinkistä) myös tämän nähtävyyden.
Jo nimi paljastaa, että paikkaan on liitetty mielenkiintoa myös kirkon taholta. Piru-alkuisen paikannimen ovat saaneet lukuisat suomalaiset paikat, jotka on haluttu leimata pahoiksi tai pirullisten voimien valtaamiksi. Tällaisella leimaamisella haluttiin ehkäistä niiden käyttöä vanhassa kansanuskossa antamalla niistä mielikuva pahojen olentojen tyyssijoina1.
Pisa mainitaan myös Kalevalassa, kun Joukahainen rehvastelee tiedoillaan Väinämöiselle:
“Kun ei tuosta kyllin liene, Vielä tieän muunki tieon, Arvoan yhen asian: Pohjola porolla kynti, Etelä emähevolla, Takalappi tarvahalla; Tieän puut Pisan mäellä, Hongat Hornan kalliolla, Pitkät on puut Pisan mäellä, Hongat Hornan kalliolla.
Kolme on koskea kovoa, Kolme järveä jaloa, Kolme vuorta korkeata, Tämän ilman kannen alla: Hämehess’ on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa, Ei ole Wuoksen voittanutta, Yli käynyttä Imatran.”
Modernilla ajalla paikkaa on tutkittu vuonna 1998, jolloin Karim Peltonen teki alueella arkeologisen inventoinnin. Peltosen mukaan kvartsiittia on saatettu käyttää raudanvalmistuksessa tai koruissa. Pisan alueelta tunnetaan myös kivikautisia asuinpaikkoja joita ei ole tutkittu tarkemmin, joten ei ole varmuutta onko louhos mahdollisesti tehty jo esihistoriallisella ajalla2.
Suomesta tiedetään muitakin kvartsilouhoksia, ja osa niistä on pystytty ajoittamaan kivikautisiksi, kuten Juvalla sijaitseva Ristilammen kvartsilouhos. Kvartsia siis louhittiin Suomessa jo hyvin varhain.
Tietäjien paikka
Kejonen ja Kesäläinen mainitsevat teoksessaan Suomen luonnon pyhät paikat, että Pisan aluetta ja Pirunkellaria on käytetty pyhänä paikkana ja tietäjien voimapaikkana3.
Tarinan mukaan 1860-luvulla eräs uskovainen maatalonisäntä oli raivostunut luolassa harjoitettun pohujen toimintaan, joilla pyrittiin parantamaan tyttöjen naima- ja lapsionnea. Hän yritti hävittää koko luolan kasaamalla luolan täyteen puita ja suuaukolle vielä suuren rankakasan, jonka sitten sytytti tuleen.
Olen jo pitemmän aikaa pohtinut, miksi esimerkiksi muinaisessa Egyptissä rakentajat käyttivät esimerkiksi pyramidien ja temppeleiden rakentamiseen pelkästään tietynlaista graniittia, joka koostuu osaksi juuri kvartsista. Tämän kiven tärkeyttä korostaa se, että monen (kymmenen) tonnin painoiset kivet louhittiin satojen kilometrin päästä ja kuljetettiin suurin ponnistuksin rakennuspaikalle. Myös esimerkiksi Irlannissa kvartsikiveä käytettiin neoliittisten kivihautojen rakentamisessa4.
Kvartsikiveä on käytetty Suomessa esihistoriallisena aikana työkalujen valmistamiseen. Kvartsi on korvannut muualla maailmassa yleisesti käytettyä piikiveä kovana työkaluun sopivana kivimateriaalina. Kvartsi-iskokset ovat sen takia Suomessa tärkeä kivikautisen asuinpaikan tunnusmerkki.
Toinen syy kvartsikiven louhimiseen voisi olla, että shamaanit/tietäjät ovat pitäneet sen ominaisuuksia hyödyllisenä omissa toimissaan. Tästä onkin jotain viitteitä, mm. Amazonian Tukano-alkuperäiskansa pitää kvartsia “elävänä kivenä” siinä olevien erityislaatuisten ja parantavien ominaisuuksien takia. Cubeo-kansan asukkaat taas käyttävät kvartsia shamaanin initiaatioprosessissa, jossa kvartsia laitetaan oppilaan mahaan. Myöhemmin näitä kiviä voidaan käyttää shamaanien aseina. Toiset alkuperäiskansat taas käyttivät kvartsikiviä rakentaakseen helistimiä, joiden iskeytyminen toisiaan vasten tuo luokseen haluttuja henkiä. 4.
Stephen Mehler mainitsee teoksessaan, että muinaisessa Egyptissä ensimmäiset temppelit rakennettiin juuri kvartsipitoisesta kivestä olevien kallioiden päälle, joiden vieressä virtasi vesi. Teoksessa mainitaan, että virtaavan veden ja kvartsikiven yhdistelmä auttaa henkisyyden harjoittamisessa sen takia, että se auttaa ihmisiä kohottamaan tietoisuuttaan5.
Lähteet
-
Pulkkinen, Risto. Suomalainen kansanusko. Gaudeamus Oy. Tallinna, 2018. ISBN 978-952-495-340-5. s. 125. ↩
-
Peltonen, Karim. Koillis-Savon harkkohytti-inventointi. https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=129. 1998. Ladattu 13.07.2022. ↩
-
Kejonen, Aimo. Kesäläinen, Tuomo. Suomen luonnon pyhät paikat. Salakirjat. 2017. ISBN 978-952-7204-14-6. ↩
-
Reynolds, Ffion. Regenerating Substances: Quartz as an Animistic Agent. 2009. https://doi.org/10.2752/175169709X423664. Ladattu 13.07.2022. ↩ ↩2
-
Stephen Mehler. The Land of Osiris. Adventures Unlimited Press. Illinois, USA. 2001. ISBN 978-0-932813-58-9. s. 46. ↩