Venäjän Karjala on monelle suomalaiselle jäänyt tuntemattomammaksi kohteeksi kuin vaikkapa eteläinen naapurimme. Päätin hyödyntää poikkeuksellisen halvan ruplan vaihtokurssin ja lähteä käymään Venäjän Karjalassa. Viipurissa olin käynyt jo aiemmin, nyt oli kohteena Laatokan Karjala, eli Sortavala ja Käkisalmi.

Rajahärdelli

Aluksi muutama kommentti rajamuodollisuuksista, jotka kaikkinensa ovat varsinkin omalla autolla mennessä koukeroiset. Kaavakkeet on hyvä olla täytettynä hyvissä ajoin, että jono liikkuu jouhevasti. Onneksi sain tutuilta ja kylänmiehiltä kaavakkeet ennakkoon, jotka täyttelin lähtiessä. Ainut yllätys oli tulliselvityskaavake, joka vaadittiinkin kahtena kappaleena. Tätä eivät kylänmiehet tienneet.

Suomen puolella kyseessä oli ns. yhden luukun periaate. Venäjän puolelle pyrkiessä passia pääsee näyttämään neljä-viisi kertaa, ja muodollisuuksilla on kuulemma tapana vaihtua aika ajoin. Nyt edelläni ollut rouva ja motoristit saivat täytettäväkseen ylimääräisen kyselykaavakkeen, jota kuulemma nyt vaaditaan, kun ylittää rajan ensi kertaa tietyllä kulkuneuvolla. Tullissa “luukkuja” on useampi rinnakkain. Jonotimme Suomen ajoneuvoille varatulla luukulla, ja luukku/virkailija vaihtui juuri, kun tuli oma vuoroni. Hämmästyksekseni toisella luukulla virkailija ei ylimääräistä lomaketta kuitenkaan pyytänyt, joten selvisin pienemmällä byrokratialla, kuin kanssaylittäjät.

Tie Sortavalaan on tänä kesänä yhtä tietyömaata. Välillä ajetaan muhkuraista asfalttia, välillä asfaltti puuttuu kokonaan. Venäläisillä on myös jännä tapa levittää uutta asvalttia pätkissä, eli uuden pinnoitteen välillä on katkoja, joihin joutuu hidastamaan renkaiden ja iskareiden hyvinvoinnista huolestuneena. Tie oli kuitenkin kaikenkaikkiaan kohtuullisen ajettavassa kunnossa, ainakin verrattuna siihen, minkälaista alustaa oli tarjolla myöhemmin.

Ruskealan kivipuisto

Sortavalaan ajettaessa Suomen rajalta päin maantien varrella on opastus Ruskealan marmorilouhokseen, joka perustettiin vuonna 1767. Kaivoksesta louhittua marmoria on käytetty mm. Pietarin Iisakinkirkossa. Nykyään marmorilouhokselle on kehittynyt vetovoimainen kivipuisto, jossa on monenmoista aktiviteettia entisen marmorilouhoksen alueella. Kävijä voi mm. vuokrata veneen, tai laskea köysirataa pitkin yli koko louhosalueen. Rauhallisemmalle kävijälle jo louhoksen kiertäminen jalkaisin tarjoaa kauniita näkymiä.

Itse tyydyin kiertämään louhosalueen, sekä ruokailemaan paikalla olevassa ravintolassa. Ravintola oli ääriään myöten täynnä vaikka kyseessä oli arkipäivä. Ystävällinen venäläisperhe antoi pöydästään tilaa ruokailijalle. Ruoka noudettiin seisovasta pöydästä. Perushuoltamotasoista sapuskaa.

Ostin matkamuistoksi kaiverretun palan marmoria, jossa lukee Ruskeala kyrillisin kirjaimin. Joku palanen marmoria livahti maastosta myös reppuuni. Minulla on tapana ottaa käymiltäni paikoilta mukaan kivinäyte, jos se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Sortavalan kaupunki

Sortavalassa löysin hotellin ajeltuani kotvasen ympäriinsä. Paikkahan ei ole iso vieläkään, kaupunki on ns. kätevän kokoinen. Keskustassa on vielä jäljellä kauniita kivitaloja suomalaisten rakentamana, joista useat on restauroitu alkuperäistä tyyliä kunnioittaen, kuten vaikkapa funkkista edustava Hotelli Seurahuone. Seurahuoneen edessä on puisto, jossa on vielä paikallaan kuuluisa Runonlaulajan patsas vuodelta 1935. Surreeko synkännäköinen runonlaulaja kaupungin alennustilaa, mene ja tiedä.

Sataman alueella on museo ja sen edessä tauluja, joissa kerrotaan Sortavalan historiasta. Historiankirjoituksen mukaan paikalla on ollut karjalaisasutusta vähintään tuhannen vuoden verran, ensimmäiset merkinnät ovat 1100-luvulta. Vanhan valokuvan perusteella monet 1935 keskustassa olleista kivitaloista ovat vieläkin paikoillaan. Sota ja neuvostoajat eivät ole siis tuhonneet kaikkea vanhaa Sortavalassa.

Keskustassa kivitalojen seassa on vielä muutama puutalokin, romanttisesti ränsistyneinä.

Matkustajan internet-yhteydet uhkasivat jäädä ottamatta. Hotellilla informoitiin, etteivät he voi tarjota enää avointa internet-yhteyttä, koska Venäjällä on säädetty tiukat terrorismilait, jotka vaativat internet-käyttäjien tunnistautumista. Käytännössä hotellin nettiyhteyteen pääsisi kirjautumaan, jos hankkisi prepaid-SIM kortin, jonka ulkomaalainen voi kuulemma saada rekisteröitymällä operaattorin liikkeellä. Rekisteröitymiseen vaaditaan passi.

Onko avoimia verkkoja sitten tarjolla Venäjällä lainkaan? Tutkaillessani kaupunkia havaitsin, että keskustassa on lukuisia kahviloita, jotka tarjoavat ilmaista Wi-Fi:ä ilman mitään rekisteröitymisiä. Internet-tarpeeni saivat täyttymyksensä kahvilassa rauhallisen ambient-henkisen elektronisen musiikin tahdissa.

Lisäksi myöhemmin Käkisalmessa hotelli tarjosi ilmaista Wi-Fi:ä täysin ilman rekisteröitymistä tai edes salasanoja. Arvelen rekisteröitymispakon koskevan vain hotelleja, joiden tiedetään olevan ulkomaalaisten suosiossa. Matkailu Venäjällä tuntuu vielä olevan melko kotimarkkinavetoista, eli suurin osa hotelleista majoittaa suurimmaksi osaksi vain kotimaan kansalaisia.

Sortavala sijaitsee Läppäjärven rannalla, joka kuuluu Laatokkaan. Läppäjärvi ei vielä tarjoa aavan Laatokan näkymiä, mutta on sinällään viehättävä järvi jyrkkäreunaisine rantoineen.