Suomen talven parhaat hiihtokelit osuvat usein lopputalven/alkukevään vaihteeseen, kun aurinko jo paistaa lämmittäen hiihtäjän poskia, ja lunta vielä riittää ainakin pohjoisemmassa Suomessa. Kävin tutustumassa Saariselän, Ivalon ja hieman Inarinkin maisemiin maaliskuussa, tarkoituksena rentoutua talvisissa maisemissa, valokuvata hienoja Pohjois-Lapin tunturimaisemia sekä myös tutustua saamelaiskulttuuriin.

Saariselkä

Saariselkä oli minulle entuudestaan tuntematon paikka, joka valikoitui hiihtolomakohteeksi netin keskustelupalstojen kehujen myötä. Tavoitteenani oli ainakin käydä testaamassa laskettelurinteet, kiivetä tunturille sekä käydä Inarissa Siida-museossa tutustumassa saamelaisista kertovaan näyttelyyn.

Koulujen hiihtolomat olivat jo menneet, joten kylän vieraat vaikuttivat olevan varttuneempaa väkeä ainakin suomalaisten osalta. Huomasin myös, että Saariselän kylä on ainakin näin talvisesonkiaikaan melkoisen kansainvälinen paikka. Eurooppalaiset ja aasialaiset turistit ovat löytäneet kohteen runsain määrin.

Saariselän kylä tarjoaa monenlaisia palveluja, ruokapaikkoja ja myös iltaviihdettä. Ruokakaupassa ohjeistukset ja kyltit ovat paitsi sekä ensimmäisellä että kolmannella kotimaisella, myös monilla eksoottisemmilla kielillä. Kylä vaikuttaa oikein viihtyisältä ja kodikkaalta, jossa palvelut ovat kaikki kätevästi kävelyetäisyydellä ja jotka olivat ilahduttavasti auki myös viikonloppuisin.

Kunhan olin saanut orientoiduttua majapaikkaani ja kylän tarjontaan, suuntasin laskettelurinteisiin. Olen oppinut valikoimaan laskettelupäivät kelien mukaan, sillä harmaassa ja tuulessa laskeminen ei ole enää minulle kovinkaan hohdokasta. Kun päivä paistaa, hymyilen itsekin sisäisesti ja hommasta nauttii paljon enemmän, varsinkin kun ympärillä levittäyvät maisemat näyttäytyvät koko komeudessaan.

Saariselän laskettelukeskus, vaikka ei pärjää rinteiden runsaudessa tai pituudessa Suomen suurimmille keskuksille, tarjoaa ainakin näin satunnaiselle laskijalle monipuolisen valikoiman laskettavaa. Rinteet levittäytyvät kahden tunturin, Kaunispään ja Iisakkipään alueelle.

Kaunispää

Kaunispäälle pääsee rinnehissin kyydissä, hiihtämällä, kävelemällä tai autoilemalla. Huipulla on rinneravintola, sekä hieman syrjemmässä (epäilemättä) upeilla näkymillä varustettu mökkikylä, jonka isot ikkunat avautuvat rinteeseen ja näkyvät kauas Saariselän ympäristöön.

Kaunispäällä on satunnaiselle kävijälle ihmeteltäväksi suomalaisen maanmittaustoiminnan muistomerkki, Kaunispään kolmiomittaustorni, joka on osa kartoitushistoriaa. Kolmiomittauksilla mitattiin Suomen mittasuhteet ja luotiin pohja kartoitukselle ja Suomessa käytetyille koordinaattijärjestelmille. Lähes kaikki kolmiomittaustornit ovat aikojen saatossa purettu; karttojen teko perustuu nykyään GPS-pohjaiselle kartoitukselle.

Kaunispäältä näkee myös hyvin muita Saariselän alueen tunnetuimpia tuntureita. Sieltä erottuvat sekä Kiilopää, joka on n. 20 kilometrin päässä, sekä helposti tunnistettavat Nattastunturit Sompion luonnonpuistossa.

Iisakkipää

Saariselän hiihtokeskuksen toinen tunturi on Iisakkipää. Iisakkipää on Urho Kekkosen kansallispuiston reunalla, ja sen ympäristössä kasvaa hienoa, vuosisatoja vanhaa mäntymetsää, jossa on helppo kävellä, pyöräillä ja retkeillä. Iisakkipään reittejä voi kävellä kävellen, pyöräille, hiihtäen tai lumikenkäillen. Lumikenkäreitti Iisakkipäälle lähtee heti Saariselän kylän kupeesta, ja kiertelee ensin mäntymetsässä, ylittää kurun ja aloittaa sen jälkeen kiipeämisen pitkin tunturin rinnettä. Reitit ovat hyvin opastettuja ja kunnostettuja myös talvella. Kävin ihastelemassa honkien huminaa auringonlaskun aikaan ja nautin maisemista termariteekupposen kera.

Kiilopää

Kiilopää on sekä tunturi Urho Kekkosen kansallispuistossa, että myös hiihtokeskus tai “luontoliikuntakeskus”, jota ylläpitää Suomen Latu. Kiilopäälle minut veti tunturi itse, jonka laelta tunturierämaahan avautuvia maisemia olin haaveillut pääseväni ikuistamaan. Parin pilvisemmän päivän jälkeen se koitti: pilvetöntä porotusta taivaan täydeltä ja kiiltäviä hankia. Aurinkolasit nenälle, pipo syvälle päähän ja reppu selkään.

Kiilopään pysäköintipaikalla kävi selväksi, etten ollut sielläkään yksin. Kiilopään liikuntakeskuksessa toimii ravintola, joka palvelee majoittujia ja vieraita. Porokeitto maistui hyvälle.

Kiilopäälle suuntautuva kävelyreitti on osa Kiirunapolkua, joka on n. 6 km rengasreitti. Talvella se toimii lumikenkäreittinä. Kiilopäälle voi nousta mainiosti myös jalkapelissä, sen verran hyvin polun lumi oli pakkautunut kulkijoiden myötä. Lunta tunturissa oli kyllä runsaasti, jonka retkeilijä huomaa viimeistään jalan eksyessä pakkautuneen lumen ulkopuolelle ja upotessa hankeen.

Kiilopäältä avautuu huikea maisema UK:n kansallispuiston tunturimaisemiin. Kauempana siintävät Sompion luonnonpuiston terävähuippuiset Nattastunturit. Huipulle on koottu kivikasa, sekä tuotu penkki maisemien ihailua varten. Vaikka päivä oli lämmin, puhuri ylhäällä oli melkoinen, joten huipulla ei tehnyt juuri mieli viipyä maisemien tallentamista pidempään.

Tunturimaasto voi olla varsinkin talvella todella haasteellinen ympäristö, jossa kokemattomampi retkeilijä saattaa joutua sään yllättämäksi, eksyksiin tai voimien hiipuessa pulaan. Sen vuoksi kannattaa tutustua alueeseen huolellisesti ennen retkelle lähtöä, ja muodostaa reitti omiin taitoihin ja voimiin sopivaksi. Tuulen tuiverrus tunturissa auringon paistaessakin piti mielessä, että nyt ollaan luonnonvoimien armoilla.

Siida ja Inarinjärvi

Inari on hieman pohjoisemmassa, n. 80 km päässä Saariselältä. Inarijärvi on kuuluisa erämaajärven maisemistaan, ja myös saamelaiskulttuurista. Inari on muodostanut inarinsaamelaisten ydinalueen, jonka asukkaat puhuvat omaa saamelaiskieliin kuuluvaa inarinsaamen kieltä.

Ulkomaiset turistivirrat ovat löytäneet myös Inariin. Inarinjärvi houkuttelee liikkujia hiihtämään, kalastamaan ja moottorikelkkailemaan. Inarinjärven karut kalliomaisemat ovat jo sinällään vetovoimaiset, joita tekee mieli pysähtyä ihailemaan jo Inaria kohti ajettaessa pitkin E75 / Kaamasentietä. Maisemat tuovat melko paljon mieleeni Laatokan, jonka reunaa tie seurailee pitkin samanlaista komeaa ja monesti jyrkkää kalliorantaa. Tämä pitää ehdottomasti nähdä myös kesäkelissä tuumailin, sen verran vaikuttava se oli näin talvellakin.

Inarissa sijaitsee saamelaismuseo Siida. Siidassa on laaja päänäyttely saamelaisten kulttuurista, elämästä ja lapin luonnonkierrosta, sekä monia pienempiä näyttelyitä, joissa käsiteltiin 2019 keväällä sekä Lapin esihistoriaa ja historiaa, että modernimpaa saamelaiskulttuuria ja taidetta.

Shamanismin tutkimus

Näyttelyn kohokohta itselleni oli aidon shamaanirummun näkeminen. Nuo myyttiset shamaanien taikakalut pyrittiin tuhoamaan osana kirkon ja esivallan harjoittamaa saamelaiskulttuurin hävittämispyrkimystä. Maailmalla museoissa tiedetään olevan vielä n. 70 säilynyttä rumpua. Koska hävitys oli niin tehokasta, muinaissaamelaisten omasta maailmankuvasta ja shamaanien tiedoista/taidoista on säilynyt vain vähän jälkipolville. Niinpä myös rumpujen merkinnät, sekä käyttö on jäänyt osaksi hämärän peittoon. Siidassa ei myöskään ollut juuri lainkaan aineistoa tästä aspektista saamelaisten elämää, harmi sinänsä.

Saamelaisten shamanismista kiinnostuneelle antoisinta kirjallisuutta mielestäni ovat vaikkapa Samuli Paulaharjun kirjoihinsa muistiin merkitsemät tarinat, joissa kuvaillaan menneiden aikojen noitia ja heidän tekojaan. Antoisaa luettavaa niistä tekevät se, mitä niistä ei löydy, eli ns. rationalisointia ja selittämisen tarvetta, joka vaivaa kaikkea akateemista “kansanuskon” tutkimusta. Tarinoissa pääpaino on eloisissa kertomuksessa, joiden totuudenperäisyyttä kukin voi jäädä itse arvailemaan, mutta niitä ei suoralta kädeltä myöskään kiistetä. Tarinat itse ovat nähdäkseni arvokasta aineistoa sinänsä, ja kertovat sisällöllisesti sekä noitatekniikoista, että myös niiden avulla tehdyistä teoista. Jos oletetaan jonkun haluavan alkaa shamanismia niiden avulla tutkimaan, ne ovat epäilemättä paljon hedelmällisempi lähtökohta kuin akateeminen, “yliluonnollisesta” putsattu ja selittävä tutkimus. Mielestäni shamanismista kiinnostuneen kannattaa opiskella vierasta maailmaa sen sisältä ja omista lähtökohdista ja selityksistä, vs. että lähestymistapa olisi ulkoapäin, olemassaolevista akateemisista viitekehyksistä lähtöisin.

Revontulet tai taivaanvalkeat

Näinkö Lapin ykkösturistivetonaulaa, taivaanvalkeita? Valitettavasti ne päättivät pysytellä näkymättömissä viikon ajan, vaikka erääksi illaksi oli ennustettu jonkinlaisen purkauksen olevan tuloillaan maata kohti. En silti ole harmissani, Lapin luonto on itsessään tarpeeksi vaikuttava ja maaginen, jossa kävijää hemmotellaan monenlaisilla luonnon spektaakkeleilla.