Yksi Suomen suurimmista esihistoriallisista kalliomaalauskohteista löytyy Etelä-Savosta, Mikkelin kaupungista Ristiinasta. Maalauskallio on vaikuttava ilmestys monellakin tapaa, ja tarjoaa kiehtovan mahdollisuuden tutustua tuhansien vuosien takaiseen muinaissuomalaiseen hengelliseen perintöön.
Luontopolku
Yritin ajoittaa paikkaan tutustumisen aurinkoiselle päivälle, ja onneksi sellainen koitti sopivasti syksyisenä viikonloppuna. Sää oli mitä mainioin: ei liian kuuma metsän läpi vievän luontopolun kävelemiseen, ja kuitenkin aurinko valaisi kohteelle päästyä kalliota hyvien kuvien saamiseksi.
Paikalle päästäkseen täytyy nähdä hieman vaivaa: Astuvansalmi sijaitsee syvällä Savon sydämessä kauniilla järvialueella, joka kuitenkin on jäänyt syrjään modernin yhteiskunnan valtaväylistä ja asutuskeskittymistä. Ehkäpä tämä on koitunut maalausten pelastukseksi siinä mielessä, että ne ovat säilyneet läpi vuosituhansien ja erityisesti kristinuskon kiihkeimpien vuosisatojen, jolloin merkkejä vanhasta uskomusperinteestä ja shamanismista pyrittiin aktiivisesti hävittämään.
Kalliolle johtaa luontopolku (n. 2,7 km), jolle lähdetään asfalttitien vierestä parkkipaikalta. Luontopolku kulkee läpi kauniin kallioiden ja lämpien täplittämän maaston ja metsien.
Maalauskallio
Varsinaiselle maalauskalliolle saavutaan luontopolun päässä laskeutumalla jyrkät portaat, jotka johtavat rantaan pystytetylle laiturille. Mikkelin matkailusivuston mukaan paikalle järjestetään kesällä säännöllisesti risteilyjä, joilta käsin paikkaan tutustuminen onnistuu, jos haluaa välttää maastoretken. Omatoiminen matkailija pääsee toki sinne myös omalla veneellä tai kanootilla, kuten oli tehnyt samaan aikaan kanssani maalauksilla ollut soutaja, joka oli tullut paikalle lähtöpisteenään sama parkkipaikka soutamalla parin lammen kautta ja kantamalla kanoottia lampien välisten kannasten yli.
Ensivaikutelma maalauksista on mykistävä, varsinkin näin kokemattomammalle kalliomaalausten ystävälle. Maalauskenttä on lähemmäs parikymmentä metriä leveä ja monta metriä korkea. Siinä riittää ihmettelemistä useammaksikin kotvaksi. Yksityiskohdista on helppo erottaa lukuisat hirvet sekä ihmishahmot. Ihmishahmoista löytyy sarvipäisiä shamaaneja, sekä myös yksi naishahmo jousipyssy kädessä. Lisäksi hieman sivumpaa löytyy maalattu kämmen, muutama venettä muistuttava kuva lukuisine airoineen, sekä myös muutama karhunkäpälä, joita en itse kuitenkaan erottanut.
Kalliota lähestyttäessä pienellä mielikuvituksella on myös helppo erottaa kallionpinnassa kasvot. Tässä kuvassa näkyy mielestäni selvästi voimakaspiirteinen leuka, ylähuuli ja nenä. Kasvoilla on myös silmä ylempänä kalliossa painauman kohdalla. Wikipediassa tällä hetkellä olevassa kuvassa kasvojen kuvataan olevan hieman syrjemmässä kuin mitä itse hahmotin, kallion itäisellä puolella.
Astuvansalmi
Maalauskallio sijaitsee luonnonkauniin Astuvansalmen rannassa Yövedellä. Illan jo hämärtäessä kulkijan mieli helposti alkaa pohtimaan Astuvansalmen merkitystä ja funktiota muinaisten suomalaisten perinteessä. Kallion luona on varmaankin pidetty kokoontumisia isolla tai pienemmällä porukalla. Laiturin kohdalla on pystytty pitämään tulipaikkaa, ja viettämään menoja, joista meille ei valitettavasti ole säilynyt sen tarkempaa kuvausta.
Olemme mielestäni Suomessa onnekkaita siinä mielessä, että jäänteitä vanhasta shamanismista ja hengellisestä perinteestä on säilynyt sekä suomalaisten, että myös pohjoisempana, saamelaisten perinteessä. Vanhaa kansanperinnettä, mytologiaa sekä kuvauksia kansanuskon harjoittamisesta saatiin merkittyä kiitettävästi muistiin 1800- ja 1900-luvun kaukonäköisten tallentajien ansiosta, joten voimme tehdä ainakin jonkinlaisia tulkintoja kalliomaalauksista ja niiden aikaisesta shamanismista.
Tulkinta
Muinaissuomalaisten ja saamelaisten uskomusperinteen nojalla voi arvella, että maalauspaikan valintaan on vaikuttanut paitsi kallion sijainti veden äärellä, myös kalliosta erottuvat ihmiskasvoiset piirteet. Ihmiskasvot ehkäpä kuvastavat kalliossa asustavaa haltiaa eli vuorenväkeä, jonka kanssa paikalla asuneet muinaissuomalaiset ovat olleet kanssakäymisessä.
Toisaalta saamelaisilla on seitakiviperinne, jossa merkityksellisille kallioille käytiin uhraamassa riistan tai kalanpyyntionnen turvaamiseksi. Myös joillain seitakivillä on eläimen tai ihmisen piirteitä. Näiden kahden perinnetiedon valossa ajattelen, että kalliossa on asustanut (tai ehkäpä asustaa edelleen!) edelleen yrmy haltia, jolle on käyty uhraamassa muinaisina aikoina ennen ja jälkeen metsästysretkien.
Metsästykseen viittaa runsas hirvien ja muiden riistaeläinten kuvaus osana maalauksia. Maalaukset paitsi ovat toimittaneet tiettyä funktiona ne maallanneille ihmisille, myös kertovat vielä tänä päivänä elintavasta, joka on voimakkaasti liittynyt ruoan hankkimiseen erämaiden antimista nauttien.
Minkälainen osa varsinaisilla maalauksilla on ollut mahdollisesti kallion läheisyydessä toimitetuissa shamanistisissa menoissa, on vaikea sanoa. Muinaissuomalainen tai saamelainen perinne eivät ole säilyttäneet tietoa joka kertoisi kalliomaalausten funktiosta. Koska kuvissa kaikesta päätellen kuitenkin on kuvattu shamaaneja, voinee arvella niiden liittyneen shamaanien tehtävään yhteisön hengellisenä oppaana, avustajana ja johtajana.
Astuvansalmesta löytyneet korut
Kalliomaalausten edestä järven pohjasta on löytynyt arkeologissa sukelluksissa neljä meripihkakorua, joista kolme on ihmisaiheisia ja yksi karhua muistuttava koru. Kaikissa koruissa on näkyvillä reikä, jonka läpi on voinut pujottaa nauhan. Ehkäpä korut on uhrattu kallion haltialle heittämällä ne kallion edessä äkkiä syvenevään veteen. Koruja voi käydä ihailemassa Kansallismuseossa, jossa oli näytillä koruista Akka, Poika ja Karhu. Alla oleva kuva on otettu koruista siellä käydessäni 2017. Korut olivat näytillä hieman omituisessa asennossa niin, että vain Karhu-korusta näkyy selkeästi naamataulu.
Pöljän kulttuuri
Paitsi itse kallion vaikuttavuus, myös maalauksiin liittyvä ajallinen ulottuvuus saa kävijän hämmästelemään Astuvansalmen pitkäikäisyyttä. Museoviraston paikalla olleiden opastaulujen mukaan ylimmät maalaukset on tehty sen jälkeen, kun Saimaa puhkaisi itselleen uuden Vuoksen laskuojan, eli n. 4000 eaa. Alimpien maalausten on puolestaan arveltu tehdyn vedenpinnan laskettua niiden alle n. 2200 eaa. Tästä laskemalla maalauksia on siis tehty n. 1800 vuoden ajan!
Samaan aikakauteen kalliomaalausten kanssa ajoittuvat myös Jätinkirkot, joita tehtiin n. 3000-2000 eaa. Arkeologit ovat löytäneet Jätinkirkkojen luota asbestikeramiikkaa, joka tyylillisesti on nimetty Pöljän keramiikaksi, ja ko. astioita tehneet ihmiset Pöljän kulttuuriksi. Pöljän kulttuuri ulottui noin Kotkasta Vaasaan kulkevan linjan pohjoispuolelle Lappia lukuun ottamatta.
Onkin kiinnostavaa pohdiskella, että koska kalliomaalaukset on tehty samana aikakautena Jätinkirkkojen kanssa, myös ne maalanneet ihmiset ovat voineet kuulua samaan Pöljän kulttuuriin. Tutkijat Marianna Ridderstad ja Jari Okkonen ovat tutkineet Jätinkirkkojen suuntauksia, ja havainneet ne yhteneviksi vuodenkierron kannalta tärkeiden astronomisten päivien kanssa, kuten syys- ja kevätpäiväntasaus, talvi- ja kesäpäivänseisaus sekä näiden keskivaiheille sijoittuvat neljä ns. välipäivää. Pöljän kulttuuriin kuuluvat ihmiset pitivät tärkeänä seurata vuoden kiertoa päiväntarkasti auringon kierron mukaan.
Koska kalliomaalaukset on yhdistetty shamanismiin, ehkäpä näiden tärkeiden päivien yhteydessä järjestettiin myös yhteisön kannalta merkittäviä shamanistisia menoja. Jätinkirkkojen kiviperustusten päälle on arveltu rakennetun puiset seinät ja kenties jonkinlaista kattovarustusta. Näin muodostuneisiin, suuriin rakennuksiin olisi mahtunut potentiaalisesti satoja tai tuhansia ihmisiä osallistumaan menoihin. Tällaisten tapahtumien on täytynyt olla todella vaikuttavia kokoontumisia.
Jätinkirkot astronomisine suuntauksineen ovat selvää sukua manner-Euroopan megaliiteille, joiden on niinikään havaittu suunnatun samojen päivien mukaan. Pöljän kulttuuri mitä ilmeisimmin jakoi saman tietopohjan eteläisten serkkujensa kanssa, ja aurinkopäivien merkittävyys oli jaettua kulttuurista tietoa. Toisaalta myös shamanismin voi kuvitella olleen yhteistä tietoperimää. Muinaissuomalaisten kulttuuri on siis saattanut olla osa yhteiseurooppalaista kulttuurien verkostoa.
Samoihin aikoihin, kun Astuvansalmen viimeiset kalliomaalaukset tehtiin (n. 2200 eaa), päättyi myös jätinkirkkojen rakentaminen ja käyttö (n. 2000 eaa). Jotain siis tapahtui neljätuhatta vuotta sitten, jonka myötä aiemmin rikkaan kulttuuriperinnön omannut yhteisö ei enää jättänyt itsestään jälkiä maastoon tai kallioihin. Vastauksia tähän voivat olla paikalle tulleet valloittajat, tai ilmaston äärimmäinen vaihtelu. Pöljän kulttuurin päättyminen ajoittuu myös kivi- ja pronssikauden väliseen aikaan, joten ehkäpä kulttuurin kohtaloksi tuli tulla pronssia hyödyntäneiden, sotaisten valloittajien alistamaksi. Suomen ilmasto alkoi hitaasti viiletä 5500 vuotta sitten, eli n. 2500 eaa., eli syynä voi olla myös asuinolosuhteiden heikentyminen niin, että väestö on muuttanut suotuisammille, lämpimämmille elinalueille.