Valtatie E8 kulkee koko Suomen läpi alkaen Turusta ja päättyen Norjan puolella Tromssaan. E8:a mukaillen lähdin katsastamaan syksyn ja ruskan värien kehittymistä Pallaksen ja Tromssan välillä.

Pallas

Pallakselle saavuttaessa, tai paremminkin kiivetessä jyrkkenevää tietä ymmärtää hyvin, miksi Pallas innoitti aikoinaan rakentamaan sinne Suomen ensimmäisen tunturihotellin vuonna 1938. Hotellissa oli 52 huonetta, kolme ruokasalia, kolme seurusteluhuonetta ja kaksi saunaa. Hotellin suunnittelivat Väinö Vähäkallio ja Aulis Hämäläinen funkkistyyliseksi. Rakentaminen kesti kahden vuoden ajan haastavissa oloissa; tiilet tehtiin lähistöllä ja perustusta muurattiin tunnelissa lumen alla. Hotelli oli sisältä aikakautensa funkkistyylin mukaisesti käytännöllinen, mutta silti ns. klassisen tyylikäs. Huonekalut oli suunnitellut Alvar Aalto. Hotellin avajaisten kanssa samana vuonna avattiin myös Pallas-Ounastunturin kansallispuisto.

Hotellista on kuitenkin jäljellä muistojen lisäksi vain muutama kivikasa vanhalla paikalla. Saksalaiset käyttivät hotellia sodan aikana lomapaikkanaan ja Lapin sodassa räjäyttivät sen peräytyessään. Vanhan hotellin muistoa ylläpitää hieman alempana rinteessä oleva Hotelli Pallas, joka sekin on hirsisessä asussaan viehättävän tunnelmallinen paikka.

Lähdin kävelemään tunturien lomaan. Törmäsin melkein heti lähistöllä ruokaileviin poroihin. Pallastunturin lähellä on nykyään poroerotusaitaus ja lukittu poromiesten kämppä. Tunturien lomassa kiertää myös aitoja rajaamassa porojen laidunalueita. Yksi aitaus, jonka läpi kartan mukaan kulki vaellusreitti, oli pistetty säppiin. Onneksi paikalle sattui samaan aikaan toinen porukka, joka hoksasi kauempana aidassa olleen aukon.

Ruska alkoi olla Pallaksella parhaimmillaan. Rinteet hohtivat kauniissa punaisen ja keltaisen sävyissä. Rinteillä kasvoi runsaasti mustikkaa porojen ja vaeltajien ravinnoksi.

Jäniksen päivä

Ylempänä tunturissa avautui huikea maisema Pallakselta pohjoiseen sijaitsevaan alavaan suomaisemaan. Vaikkei sitä vielä voine erämaaksi sanoa, ihmisen valtakuntaakaan tämä ei enää oikein ole. Korkeintaan lainaamme sitä hetkittäin omiin tarpeisiimme. Minusta tuntuu, että olemme tehneet viisaasti ymmärtäessämme olla omimatta kaikkea maata omaan käyttöömme. Sopuisa yhteiselo erämaa - kansallispuisto akselilla tuntuu toimivan Suomessa hyvin, toivottavasti näin myös tulevaisuudessa turismin paineista huolimatta.

Voimme myös vielä halutessamme paeta sivistystä niin halutessamme. Omilla erätaidoillani joudun tosin tyytymään toistaiseksi ajatuksella leikittelyyn, ja maisemista korkealta nauttimiseen.

Muonio - Kilpisjärvi

Maisemallisesti yksi Suomen hienoimmista teistä lienee E8:n pätkä Muonion ja Kilpisjärven välillä. Erityisesti Käsivarrentie tarjoaa kulkijalle kauniita tunturimaisemia jokilaaksossa, sekä laajoja suoalueita. Lopulta tie Suomen puolella huipentuu Kilpisjärven mahtaviin maisemiin Saanan ja Mallan kainaloissa. Näin pohjoisessa ruskan huippu tuntui olevan jo ohitettu monien puiden ollessa jo ehtinyt pudottamaan lehtensä. Värejä oli kuitenkin vielä jäljellä.

Vaikka kuljemmekin Suomen oloissa syrjäseuduilla, mahtuu tien varrelle myös taukopaikkoja, ettei matkaa tarvitse taivaltaa kuivin suin tai tyhjin vatsoin. Oma suosikkini on Kilpisjärven Neste, jonka lounas on mielestäni erinomainen. Toinen tunnettu paikka on Sannan putiikki Muoniossa, josta kahvi ja munkki irtoaa häkellyttävään 50 sentin hintaan.

Kilpisjärvi - Tromso

E8 jatkuu Kilpisjärven ja Saanan ohitettuaan vielä muutaman kilometrin Suomen puolella, jossa ajetaan tullin läpi ja valtakunnan raja ylitetään sen kummemmitta seremonioitta. Norjan puolella maisema muuttuu jo selvästi vuoristoiseksi. Tie kiemurtelee jokilaaksossa, joka oli syksyn väreissä häkellyttävän upea. Pysähdyin matkalla parikin kertaa monen muun suomalaisautokunnan kanssa näppäämään kuvan.

Norjan puolella ajaessa käy heti selväksi, että tienpidon rahamäärät ovat aivan toisella tasolla kuin Suomessa. Asfaltti on usein todella sileää ja tasaista, olisiko käytössä peräti hienompi asfalttilaatu mitä Suomen teille laitetaan. Sen lisäksi, että tienpinnan kunnosta pidetään huolta, tiepohja myös tasoitetaan kunnolla ennen asfaltin levittämistä. Tiet ovat hyvästä kunnosta johtuen nautinnollisia ajettavia (silloin kun ei sada kaatamalla) tiukkoinen mutkineen ja isoinen korkeuseroineen.

Keksin teille osoitetulle huolenpidolle myös toisen selityksen sen ilmeisemmän, Norjan valtion rahatilanteen lisäksi. Norjan vuonoissa teille on hyvin vähän käytännön tilaa, ja usein ainut tienpaikka on meren ja vuoren välisellä ohuella maakaistaleella. Koska tiet ovat luonnostaan harvalukuiset, niitä käyttävät sekä henkilöautot että raskaat ajoneuvot, joten teiden on pakko olla hyvässä kunnossa tieturvallisuuden varmistamiseksi.

Vuonoissa ajelu on muutenkin nautinnollista. Jylhien vuorimaisemien lisäksi tiet ohittavat säännöllisesti pieniä kyliä, joissa harvalukuiset maatilat on perustettu luonnonkauniille paikalle veden ääreen.

Merkkejä suomalais- ja saamelaisasutuksesta

Norjan puolella on hauska nähdä paikannimissä vielä saamelais- ja jopa suomalaisvaikutusta. Kilpisjärven jälkeen ohitetaan Skibotn, eli Ivgobahta saameksi ja Yykeänperä kveeniksi. Kveenin kieli on yksi Suomen sukulaiskielistä, jota vielä puhutaan Norjassa. Yykeänperän jälkeen etelään päin mennessä voi bongata kyltistä mm. Saukkonen-nimisen kylän (Oteren).

Lähellä Nordkjosbotn:in kylää aivan tien vieressä on valtava kivi, joka on n. 10 metriä korkea ja aivan ylintä osaa lukuunottamatta täysin graffitien peitossa. En olisi osannut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota, jollen olisi etsinyt netistä tietoja Norjassa sijaitsevista esihistoriallisista kohteista. Kävi ilmi, että kyseessä on vanha saamelaisten seitakivi, joka on kokenut kovia modernina aikana. Paikalla on ilmeisesti ollut kaksi samanlaista kiveä, joista toinen poistettiin(!), kun nykyistä valtatietä rakennettiin.

Paikkaa ei siis ole merkitty mitenkään. Sen merkitys seitakivenä lienee nykyaikana vähäinen jo pelkästään töhryjen takia. Graffitit lienevät vielä poistettavissa ja paikan historiallinen (jos ei enää funktionaalinen) merkitys palautettavissa kunnollisine opasteineen, jos norjalaiset näin hyväksi näkevät.

Tromssa

E8 valtatie päättyy (tai alkaa) Norjan puolella Tromssaan. Tromssa on Pohjoismaiden suurin napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki. Vaikka kaupunki sijaitsee Skandinavian pohjoisimmassa kolkassa, sen ilmasto on Golfvirran vaikutuksesta leuto rannikkoilmasto. Leudon ilmaston huomasi vielä syyskuun puolellakin täydessä kukassa olevista kasveista.

Tromssa on myös vilkas turistikaupunki. Keskusta on viihtyisä kävelykatu, ja rakennukset vaihtelevat vanhoista puutaloista moderneihin kivitaloihin. Kapealla pääkadulla on vielä jäljellä vanhan ajan tunnelmaa. Satamassa voi ihailla samalla kertaa kalastusaluksia, huviveneitä, risteilyaluksia ja sotalaivoja.

Tromssan ympäristössä näkee vielä joitain vanhoja maatiloja. Viljeltävä maa-ala on Norjassa vähissä, maisemaa hallitessa jyrkästi merestä kohoavat vuoret. Vuorien ja meren väliin jää yleensä kapea kaistale, jota täplittävät viehättävät puutalot, sekä rannikkoa seuraileva tie.

Pohdintaa Tromssan ja norjalaisuuden luonteesta

Uudessa paikassa käydessäni koetan aina haistella paikan ilmapiiriä ja ihmisten mielenlaatua. Ehkäpä ennakko-odotukseni tästä “Pohjolan Pariisista” eivät aivan kohdanneet todellisuuden kanssa, sillä odotin Tromssan olevan omaleimainen pienisuurikaupunki arktisen rajaseudun kesyttömyydellä höystettynä.

Tosiasiassa Tromssa on kuin mikä tahansa muukin keskiluokkainen skandinaavinen kaupunki. Talot ovat kauniita puutaloja, joiden hinnat ovat keskikokoisen suomalaisen kaupungin hintatasoon verrattuna huimia. Teillä näkee kalliita katumaastureita ja sähköautoja. Kaupunki on viehttävä yhdistelmä vanhoja puutaloja sekä futuristista arkkitehtuuria. Varsinaisesta arktisuudesta ja rajaseudusta ei kuitenkaan muistuta juuri muu kuin turistikaupan krääsä.

Norjalaisen kulttuurin läheinen suhde amerikkalaisuuteen on myös ensikertalaisesta hämmentävää. Autoillessani radiosta kuului pelkästään amerikkalaisia biisejä, ja televisiosta on vaikea löytää norjalaista tuotantoa amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien seasta. Norjalaiset vaikuttavatkin sopeutuneen siihen, että suurin osa heidän arkielämäänsä ja kulttuuria on itseasiassa anglo-amerikkalaista tuontitavaraa. Norjan ja Yhdysvaltain läheisiä suhteita pitänee yllä myös aikoinaan suuri Yhdysvaltoihin muuttaneiden norjalaissiirtolaisten määrä; norjalaistaustaisten määrä Yhdysvalloissa on suurempi kuin nykyään Norjassa. Norja voisi olla 51. Yhdysvaltain osavaltio, sen verran vahvasti amerikkalaisvaikutteet ovat läsnä.

Sommarøy

Sommarøy on kalastajakylä n. tunnin matkan päässä Tromssasta ja se kuuluu Tromsin kuntaan. Sommarøy on suosittu turistikohde sen epätavallisen valkoisen rantahiekan, ja turkoosin veden takia. Tästä syystä se muistuttaa hieman trooppisen vyöhykkeen paratiisisaarta. Saarella on hotelli, kahvila ja joitain matkailupalveluita. Paikallisia saarella elää hieman yli kolmesataa.

Sommarøylle menevä tie mutkittelee sisämaassa jylhien vuorien välissä ja rannikolla vuonomaisemissa.

Lähteet

1. Kuva “Pallastunturin vanha hotelli”. Museoviraston Kuvakokoelmat. 1938 - 1944. https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19690123_958