Minulle luontovalokuvauksen varsinainen ydin on aina ollut luonnosta saatavat kokemukset. Luonto tarjoaa tarkkailijalleen upeita elämyksiä, joita valokuvaaja yrittää parhaansa mukaan ikuistaa. Erityisen rakas kuvauskohteeni ovat Suomen luonnon tarjoilemat taivaan ilmiöt läpi vuoden. Käyn tässä läpi elämyksiä, joita olen itse päässyt todistamaan ja ikuistamaan, sekä hieman pohdintaa niiden herättämistä tuntemuksista.
Taivaalletuijottelijan ilmiöt
Maisemakuvaus voi olla hyvinkin dynaamista puuhaa. Erityisesti taivaan ilmiöt joskus yllättävät kokeneenkin tarkkailijan nopeudellaan, ja tällöin kuvan ottamisessa tulee kiire. Ilmiöt voivat olla jopa niin nopeita, että ne jäävät kokonaan näkemättä, ellei niitä osaa erikseen etsiä.
Taivaan ilmiöiden kuvaus on sopivassa määrin sinnikästä harjoittelua, kuvaustekniikan opiskelua, luonnon tarkkailua, onnistumisen tunnetta ja mikä tärkeimpänä, upeita elämyksiä, joita luonto parhaimmillaan tarjoaa. Vaikka kaksiulotteinen kuva jää aistikokemusten osalta väistämättä vajaaksi, parhaimmillaan kuvat voivat herättää katselijassaan edes kalpeita aavistuksia luontokuvaajien kokemista elämyksistä.
Revontulien ylistys
Vaikuttavin ja upein ilmiö minulle luontokuvaajana ovat revontulet. Niiden pelkkä havainnointi on parhaimmillaan pelonsekaista kunnioitusta herättävää puuhaa. Revontulten tieteellinen selitys aurinkotuulen mukanaan tuomien varattujen ionien törmäämisestä ilmakehässä oleviin kaasuihin ei millään lailla kuvaa, tai viittaa siihen elämykseen, minkä pimeällä taivaalla tanssivat, parhaimmillaan häikäisevän värikkäät valot saavat katsojassaan aikaan. Uskoisin, että jaan saman tunteen menneiden aikojen ihmisten kanssa, vaikka heillä ei ollutkaan tätä tieteellisrationalistista latteutta käytettävissään.
Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen mukana tänne saapuvat sähköisesti varatut hiukkaset törmäävät ilmakehässä oleviin kaasuatomeihin, jotka “kiihtyvät”, ja säteilevät niihin tulleen ylimääräisen energian valona niille ominaisella aallonpituudella (väreinä). Happiatomeista lähtevä valo on vihreää tai punaista, riippuen aurinkotuulen energiasta. Typpiatomit lähettävät sinistä, vaaleanpunaista tai purppuranpunaista valoa, riippuen kuinka korkealla typpikaasu on, ja miten suurienergisiä partikkeleita siihen törmää. Joskus valo sekoittuu, ja se saa harvinaisempia purppuran, pinkin tai valkean sävyjä1.
Aurinkotuulen mukana tulevat hiukkaset pääsevät sisään maapallon magneettikenttään sen napojen kautta, ja siksi revontulet näkyvät pohjoisella pallonpuoliskolla useammin ja sitä paremmin, mitä pohjoisempana ollaan. Joskus poikkeuksellisten kovien aurinkomyrskyjen aikaan auringosta lähtevä purkaus on niin suuri, että revontulia näkyy myös etelämpänä.
Hyvissä revontulikuvissa yhdistyvät sekä itse pohjanpalot, myös kirkas tähtitaivas, sekä palanen maisemaa, jonka yllä ne loistavat. Jotkut kuvaajat sommittelevat maisemaan myös itsensä antamaan kuvalle inhimillistä otetta.
Kevättalven kuvausreissu Kainuussa
Nopeasti liikkuvat revontulet välittävät minulle tunteen siitä, kuin ne olisivat elossa, ikäänkuin taivaalla liikehtisi valtava, värikäs olento, joka yrittää viestiä jotain liikkeellään. Tätä tunnetta vielä kenties vahvistaa, jos kiipeää korkealle vaaralle tai tunturille, antaen vaikutelman tämän värikkään olennon olevan aivan pään yläpuolella.
Tällaista tuli mieleeni kuvatessani maaliskuussa 2025 revontulia Kainuun reissullani. Taltioin niitä ensin pitkän tovin Sotkamon jäällä, jonka jälkeen päätin vielä kiivetä Vuokatinvaaralle. Heti autosta noustuani, suoraan edessäni valtava vihreä kaari liikahteli kuin valtava valas vedessä. Näky oli samalla vaikuttava, ja hieman pelottavakin, ollessani siellä korkealla vaaralla yksin.
Yritin ikuistaa samaan maisemaan kontrastina toisaalta taivaallisen, tai shamanistisin termein ylisen, mahtavan valonäytelmän, sekä ihmisten keinovalot, jotka täplittivät alhaalla maanpintaa, ikäänkuin tässä tapauksessa alista maailmaa.
Haloilmiöt ja sateenkaaret
Haloilmiö syntyy, kun auringosta (tai muusta valonlähteestä, kuten kuusta) tuleva valo taittuu ilmakehässä olevien partikkeleiden, kuten esimerkiksi korkealla ilmakehän pilvien jääkristallien kautta.
Myös muunlaisia haloilmiöitä voi havaita, kuten auringonpilareita, jotka syntyvät auringon noustessa ja laskiessa:
Sateenkaaret ovat myös tuttu ja näyttävät luonnonilmiö, jota katsellessa harva malttaa olla kaivamatta kameraa taskustaan. Sateenkaarten kuvaus on siinä mielessä antoisaa, koska ne esiintyvät usein sadekuuron tai ukkosen jälkeen tai sen yhteydessä, jolloin taivas on dramaattisen näköinen:
Valaisevat yöpilvet
Yöpilvet syntyvät, kun hyvin korkealla ilmakehässä, yli 76 km korkeudessa, olevat jääpilvet heijastavat jo horisontin alapuolelle laskeneen auringon valoa. Yöpilvet näyttävät hohtavan omaa valkeaa tai sähkönsinistä valoa, ja voivat olla hyvinkin vaikuttavia ilmestyksiä. Suomen vuodenkierrossa nämä ovat usein loppukesän ilmiöitä, tarjoten syyn taivaan tarkkailulle heti auringonlaskun jälkeen. Valaisevat yöpilvet myös muodostavat muiden pilvien kanssa dynaamisen vuoropuhelun, jossa alempana olevat pilvet ja korkeammalla sijaitsevat yöpilvet korostavat ilmakehän kerroksellisuutta.
Yöpilvet peittävät usein laajan osan taivasta, joten niiden kuvaamiseksi on hyvä käyttää laajakulmaista linssiä, tai tehdä useasta kuvasta näyttäviä panoraamakuvia. Panoraamakuvien tekeminen on taidetta itsessään, saatavilla olevista kehittyneistä kuvankäsittelyohjelmista huolimatta. Niiden algoritmit eivät välttämättä saa tehtyä kuvista täydellisen saumattomia, tai horisontti jää kaarelle, jolloin panoraamaa joutuu korjailemaan hieman kuvankäsittelyohjelmalla.
Ukkosmyrskyt salamoiden kera
Jos muut taivaan ilmiöt saattavat jäädä huomiotta, ukkosmyrskyt eivät sitä tee. Ukkosmyrsky syntyy, kun ilmakehässä oleva lämmin, kostea ilmamassa nousee nopeasti, jolloin se jäähtyy ja tiivistyy vesipisaroiksi tai jääksi. Nämä tiivistyneet veden olomuodot törmäävät pilven sisällä, jolloin pilveen syntyy elektrostaattistä jännitettä, joka lopulta purkautuu ilmakehän kautta maahan ja näkyy salamoina2.
Ukkosmyrskyjen kuvaaminen on haasteellista, koska kuvaaja ei ensinnäkään (yleensä) halua joutua keskelle myrskyä, vaan hän toivoo pitävänsä myrskypilviin turvallisen etäisyyden. Toisaalta välimatkaa ei saisi olla liikaa, että kuvaaja saisi ikuistettua vaikuttavat myrskypilvet yksityiskohtineen ja äkilliset salamanvälähdykset.
Valojen välke, etäinen uhkaava jyrinä ja äkillisen salamaniskun luomat pamaukset ovat jo äänielämyksinä vaikuttavia. Kuvaaja on haltioissaan, kun hän saa tallennettua erittäin nopeat salamaniskut pitkällä valotusajalla sopivaan maisemasommitelmaan, joka samalla valaistuu kauniisti.
Ukkospilviin liittyvät myös komeat pilvimuodostelmat, jotka nousevat hyvin korkealle ilmakehässä, ja luovat niille tyypillisiä alasinmuotoisia pilvimuodostelmia. Lämmin ilmamassa nousee ilmakehässä niin korkealle kuin pystyy, ja alkaa sitten levittäytyä siellä, muodostaen alasimen “yläosan”. Taivaalle katselija voikin muutoin kauniina kesäpäivänä bongata ylös korkealle kurottavia cumuluspilviä, jotka kertovat ilmakehän epävakaudesta, joka kehittyy lopulta sateeksi ja ukkoseksi.
6. Supersolut ja vyörypilvet
Ukkossolu on ukkosmyrskyn keskuspilvi. Voimakkaimmista soluista käytetään nimitystä supersolu. Supersolut pyörivät, ja luovat näyttäviä, uhkaavia pilvimuodostelmia. Supersolun edellä saattaa kulkea ns. vyörypilvi, joka näyttää siltä, kuin valtava pilvi olisi vyörymässä alas havaitsijan niskaan. Sellaisen nähdessään kannattaa kuva ottaa nopeasti, ja juosta pois tieltä.
Ylläoleva kuva on eräästä erityisen mieleenpainuvasta ukkosmyrskystä, joka liikkui Uudellamaalla 2025 heinäkuussa. Ukkosmyrskyyn liittyi salamoita, ja myös tämä näyttävä alasinpilvi, joka pyöri ja nostatti kovia tuulia. Istuin rannalla katselemassa ja kuvaamassa tätä pilveä, kun se liikkui järvenselän yli. Solu laittoi ilman toden teolla liikkelle, ja tunsin kuinka valtava pyörre veti tuulia mukanaan sen kulkiessa editseni. Mietin jo, olisiko parempi siirtyä turvaan sisätiloihin, mutta onneksi solu kulki turvallisen matkan päästä ohitse. Tunsin itseni pieneksi ja samalla onnekkaaksi päästessäni todistamaan myrskysolun kulkemista.
Taivaanvahti
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ylläpitää Taivaanvahti-nimistä palvelua, johon taivaantarkkailijat saavat lähettää ottamiaan kuvia muiden ihailtavaksi. Taivaanvahdista löytyy edustettuna laaja kirjo sekä päivä- että yötaivaan kuvia. Laitan sinne joskus itsekin kuvia erityisen näyttävistä taltioimistani ilmiöistä.