Kolilla on säilynyt perimätietoa myös siellä harjoitetusta vanhasta shamanistisesta perinteestä. Kolin kallioita on perimätiedon mukaan asuttaneet voimakkaat haltiat, ns. vuoren väki. Kolin huippujen alapuolella, Kolin rantatien varrella sijaitsee huikeissa maisemissa parikin kuuluisaa luolaa. Toista näistä, Pirunkirkkoa on perimätiedon mukaan käytetty noitien toimesta shamanististen menojen paikkana.

Kolin rantatie

Pirunkirkolle johtava tie on itsessään nähtävyys. Tie on oikea vanhan ajan hiekkatie, joka seurailee erittäin luonnonkauniilla paikalla Pielisen rantaa. Tietä pitkin kävely kauniina kesäpäivänä maisemista nauttien lienee elämys sinällään.

Kolin Rantatie

Kallioita ja kivenlohkareita

Pirunkirkko on päätieltä hyvin saavutettavissa, vain lyhyen polun päässä. Tosin ilman jyrkkien kallioseinämien viertä kulkevia teräksisiä rappusia olisi sinne pääsy erittäin hankalaa. Pirunkirkko sijaitsee erittäin louhikkoisessa maastossa jyrkkien kallioseinämien ja -lohkareiden keskellä.

Kolin Pirunkirkko

Itse luola on vaikuttava käyntikohde tottumattomalle kävijälle. Luolan suuaukko on varsin pieni, ja asiaa tietämättömälle ei vaikuta lainkaan siltä, että se kätkisi sisäänsä isompaa onkaloa.

Kolin Pirunkirkko

Sisään astuessa ulkopuolen helteinen kesäpäivä vaihtui heti viileään ja kosteaan kallioilmaan. Luolan läpi ilma pääsee myös kiertämään hyvin, luoden ajoittain melko navakoita ilmavirtoja.

Kolin Pirunkirkko

Paras paikka shamanistisiin rituaaleihin lienee ollut luolan keskigalleria, johon mahtuu hyvin seisomaan ja operoimaan. Tai sitten aivan perällä, jos haluaa saada suojaisan paikan maallisilta tai henkimaallisilta voimilta.

Kolin Pirunkirkko

Luolan läpi on melko helppo kulkea. Luola koostuu kolmesta eri “galleriasta”, ja vain ahtaimmassa paikassa jouduin ottamaan repun pois selästä ja etenemään sivuittain. Luolan perältä löytyy Eero Järnefeltin aikoinaan luolan seinään riipustaman jo aikoja sitten näkymättömiin kuluneen runon kopio, joka on sekin kohta kulunut lähes tunnistamattomaksi.

Kolin Pirunkirkko

Luola kapenee perällä ja päättyy kivenlohkareisiin. Kaikkiaan Pirunkirkko on mielenkiintoinen ja vaikuttava kohde niin geologiselta kuin myös kulttuurihistorialliselta kannalta.

Kolin Pirunkirkko